Totta se on. Hyvän nimen luominen itsenäiselle ammatinharjoittajalle on haastava ottelu, jossa terävin miekka on oma valinta.
Oma otteluni kesti aika kauan, noin kaksi vuotta. Oli monta kriteeriä täytettävänä, millainen yrityksen nimen pitäisi olla, ja miksi. Nyt kerron siitä.
Kriteerit yrityksen nimelle
- Omiin nimiin tekeminen yrittäjänä kehotti etsimään ratkaisua, josta löytyisi oikeasti oma nimeni, Soile.
- Identiteetiltäni suomalaisena halusin sanan, joka on suomea ja ympärilläni olevaan kieleen solahtava.
- Yksilönä halusin jotain sellaista, joka on ainutlaatuisesti omaani, mutta joka antaa liittymisen viitteen erilaisiin assosiaatioihin ihmisten korvissa ja huulilla.
- Asiantuntijana halusin sanan, joka on omaan käyttöteoriaani juurtunut.
- Ajatukseeni ihmisten, kanssasisarten ja -veljien palvelemisesta asiakkaina toivoin sanaa, johon voin tiivistää palvelulupaukseni.
- Mielikuvitusolentona tarvitsin sanan, jolla voin leikkiä. Nyt i-Loitsen siitä, että onnistuin, lopulta.
Se on Loitse
Loitse on suomea ja jopa suomalaiseen kansanperinteeseen, asioiden luomiseen ja aikaansaamiseen viittaava. Kuulen sanan omissa korvassani ystävällisenä, ihmisen omiin voimavaroihin uskovana kehotuksena ryhtyä toimijaksi, kukin omalla tavallaan.
Visuaalinen ilme
Olen leikitellyt sanalla ja pilkkonut sen visuaalisesti kahteen osaan: LOI ja ITSE. Menneen ajan ilmaiseminen symboloi montaa asiaa. Biologinen fakta on, että havaitsijoina ja kokijoina asetumme suhteessa maailmaan aina hivenen jälkijättöisesti: tapahtumat kulkevat edellämme emmekä koe niitä absoluuttisen realiaikaisesti.
Ihmisinä tulevan kohtaamisen, maailman mahdollisuuksien ja omien lahjojen hyödyntämisen merkittävin karikko taas on usein itse luomamme eletyn elämän muodostamat ja kokemuksiin nojaavat vankilat – uskomukset, käsitykset, itsestään selvyydet, autopilottitoiminnot jne.
Sanan keskellä olevan i-kirjaimen katkokseen olen sijoittanut avaimen reiän. Oivallus, oppiminen ja tiedostaminen tapahtuu juuri tuossa irtipäästämisen hetkessä, jossa menneen kokemuksellinen viisaus kannattelee, mutta antaa tilaa uudistuvalle näkemiselle ja ymmärrykselle. Jokainen käyttää tässä kohtaa omia avaimiaan.
Itse
Oma teoreettinen juuri sijaisee itseydessä, ihmisen ydin minuudessa. Miten ihminen vahvistuu, kasvaa ja kehittyy omaksi itsekseen, eheytyy aikuisuudessa? Miten teemme tämän yhdessä toistemme kanssa? Nämä kysymykset pitävät minut luovassa ja tutkivassa liikkeessä kaiken aikaa ja virittävät työskentelyyn ihmisten kanssa. Itse -sanan juuret löytyvät muuten suomalaisesta mytologiasta.
Palvelulupaus
Kun yhteinen työskentelyprosessimme on päättymässä ja arvioimme, mitä siinä on lähtenyt liikkeelle, kuulet minun sanovan: Hienoa, sinä Loit Sen! Tässä toteutuu palvelulupaukseni työskennellä siten, että tavoiteltava uudistuminen hahmottuu, sanoittuu ja muuttuu käytännön kokeiluiksi ja teoiksi, joita voimme tarkastella.
Palvelulupaukseen sisältyy myös tärkein omaa toimintaani ja ihmisten kohtaamista ohjaava periaate: jokaisen ihmisen subjektiivisen kokemuksen, henkilökohtaisten rajojen ja oman totuuden kunnioittaminen.
Loitse – soiLet
Ihmisinä välähtelemme eri puolinemme moneen suuntaan. Meistä on moneksi, olemme sitä, tuota ja tätä. Kokonaisuutena olemme osiemme summan ylittäjiä.
Toivon voivani tuoda työnohjaajana ja ID Valmentajana elämässä oppimani, kokemukseni, osaamiseni, taitoni ja ihmisyyden monenlaiset puoleni ammatilliseen käyttöön ja kohtaamisten hetkiin.