rihMasto nousee yhteisöllisenä taideteoksena Laukaan Kylmäniemeen Laukaan kulttuuriviikolla syyskuussa 2025. Sen osia luodaan kesän 2025 aikana ohjaamissani ekspressiivisen taidetyöskentelyn pajoissa, joissa kuunnellaan yhteyden luonnetta ja voimaa erilaisia teemoja käsitellen. Työpajojen osallistujat saattavat konkreettiseen muotoon omaa yhteyden tajuaan ja kokemustaan. Osallistujien erilliset työt taas kytkeytyvät toisiinsa synnyttäen omanlaisen ja uniikin rihmaston. Paikanpäällä Kylmäniemessä ihmiset saavat jatkaa yhteisötaideteoksen muotoilua ja rakentamista liittyen jo olevaan ja teoksen äärellä tapahtuvaan kokemukselliseen ohjattuun tekemiseen.
Rihmasto kuvaa aineen, erilaisten energiamuotojen ja järjestelmien liittymistä toisiinsa systeemisinä muodostelmina. Sen muoto ja toimintalogiikka alleviivaa perustavanlaatuista tietämystä siitä, että erillisyyttä ei ole – olemme ykseys. Meissä on voima liittyä ja kuulua yhteen. Rihmasto analogia antaa muodon ja äänen myös ihmisyyden näkymättömille voimille, silmin näkemättömille yhteyksille ja erilaisille yhteydentunteille. Yhteyden tunteet kulkevat ketjuina yli ajan ja paikan rajoitteiden, läpi sukupolvien, muistojen, kokemus- ja tunnetiedon. Yhteyden tunne tavoittaa luonnontunteen ja itsemme luontona.
Rihmasto muotona ja ideana opettaa uusia mahdollisuuksia katsoa, löytää ja arvostaa vielä näkymättömissä olevia lahjoja, voimavaroja ja kyvykkyyttä. Kaikkea sitä, joka vielä odottaa hetkeä nousta esiin elämän hyväksi. Rihmaston symbolinen voima on näin monessa mielessä ehtymätön. Se on ajankohtainen näkökykyä ja taitoja opettava viisasten kivi maapallon tulevaisuuden kysymysten tähden. Se arvostaa ja kunnioittaa kaikista pienimmänkin liikahduksen ja olemuksen voimaa ja tekee näkyväksi ruohonjuuritasolla tapahtuvaa vihreää virkoamista, hidasta, hiljaista ja usein näkymätöntä työtä, jonka siemenistä voi kasvaa jotain suurta vielä käsittämättömän vaikuttaviin mittoihinsa. Myös ihmisissä elää luonnon monimuotoisuus ja ainutlaatuisuus – me olemme tekijyys, joka luo kestämättömät rakenteet ylittävät uudet ratkaisut.
rihMasto teos on pieni, mutta jo näkyväksi kohoava ilmentyvä siitä, miten yhteyden etsimisen kokemukselliset kokeilut luo jotain, jonka äärellä voimme kokoontua yhteen ja saattaa matkaan ajatuksin, tuntein, liikkein, äänin ja mielikuvin toiveikkuuden tunnetta. Teos voi symboloida sielun matkaa kokemuksen ja sisäisen viisauden ammentamiseen, kykyä yhdistää sisäistä tietoa ja näkijyyttä, verkostomaista tiedon välittymistä ja yhdistymistä yhteiseksi tunnistetun haasteen äärelle luomaan uutta. Teos on toivon signaali hentojen kuiskausten ja avun pyyntöjen puolesta sekä rohkeuden puolesta toimia ja tehdä hyvää lähellä, paikallisesti ja yhdessä. Se symboloi myös virittymistä kuulemaan ja vastaanottamaan uusia signaaleja: miten opimme kuuntelemaan elämää kannattelevia viestejä, miten saamme tietoa ja jaamme ideoita pärjäämisestä, pystymisestä, kyvykkyydestä luoda hyvää ja vahvistaa ympäristön elinvoimaisuutta.
Teos syntyy luonnonmateriaaleista ja se jää kulumaan luontoon ja elämään omaa materiaalisen muuttumisen prosessia, joka kunnioittaa luonnonkiertokulkua ja viisautta luoda kuolleesta uutta. Näin se symboloi omaa aikaamme ja sitä, millaisten rakenteiden voisimme antaa kuolla, mistä voisimme luopua, jotta uusi yhteisöelämä olisi nykyistä paremmassa tasapainossa luonnon kanssa ja jossa voisimme auttaa luontoa ja korjata niitä virheitä, joita ihmiskunta on tehnyt luontoa vastaan.
rihMasto teos kysyy, miten voimme toimia vahvistaaksemme omaa ja ympäristömme elinvoimaa. Se kysyy, millainen voisi olla rihMastojen rihmasto? Millainen mastojen verkosto voisi syntyä? Miten verkostossa elävä toiminnallinen ja kokemuksellinen tieto ravitsisi ja aktivoisi toimintaan jossain muualla, paikallisesti ja omaäänisesti? Millainen merkitys rihMastojen verkostolla voisi olla uusimuotoisena, matalankynnyksen viestin viejänä luonnonyhteyden tunteen, jatkuvuuden ja parantumisen puolesta?
rihMasto viestittää: mikä on meidän viestimme tässä ajassa tulevaa kuunnellen?
Yhteisötaideteoksen luominen on osa Rihmastoidu sienisomeen -tapahtumaa – Tervetuloa mukaan!